tiistai 6. toukokuuta 2014

Metsäkuntoilut

Tämä aamu meni hieman eri tavalla kuin olin suunnitellut, onneksi. Yksi työjuttu peruuntui, joten minulle jäi enemmän aikaa toteuttaa aamun suunnitelma. Olin kyllä ottanut joka tapauksessa mukaan hupparin, lenkkarit ja koiran, jotta päästään asiakaskäynnin jälkeen urheilemaan mutta peruutus oli oikeastaan ihan mukava ylläri. Kiire poistui hetkeksi ja sain yhden toisen työjutun hoidettua matkalla. Sitten suuntasimme karvakaverin kanssa läheisen metsän laitaan autolla ja siitä oli hyvä lähteä kiertämään kuntopolku 2,5 km. Mentiin ihan reipasta vauhtiakin välillä ja koska maasto on osittain aika vaihtelevaa (tai oikeastaan eksyin välillä pikkupoluille), tuntui että se teki ihan hyvää nilkoille ja jalkapohjille. Juurakoiden ja käpyjen seassa mentiin.

Sitten lenkin päätteeksi pistin koiran odottelemaan autoon kun tein ulkokuntoiluvälineillä PT:n suunnitteleman sarjan. Sen verran on vielä heikkoa tuo lihas, etten jaksanut ihan kolmea kierrosta tehdä mutta kaksi täyttä kierrosta kyllä ja jalkalaitteella ja vatsapenkissä tein aina 5 kpl ylimääräisiä rutistuksia. Tykkään noista laitteista! Ihan kuin kuntosali mutta ulkona. Ja kun aurinko paisteli puiden välistä eikä ollut juuri muita ulkoilijoita ihmettelemässä, oli ihan mukava siinä touhuilla. Nappasin teille kuvankin oikein:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti