Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankinnat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankinnat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. joulukuuta 2017

Ajatuksia ensi vuodesta

Minulla kummittelee nyt mielessä jo ensi vuoden (mukamas) terveellisempi ja hitaampi elämä. On vähän sellainen olo kuin olisi malttamattomana lähtökuopissa. Mietin myös tätä blogia, että onko tästä itselleni hyötyä vai voisinko aloittaa esim. Instagram-muutospäiväkirjan. Mistä olisi eniten tukea ja tsemppiä itselle? Eniten tässäkin ehkä kaipaan sitä kontaktia, keskustelua, lukijoiden ajatuksia. Mutta eihän ihmiset ehkä tällaiseen tuntemattomaan blogiin löydä ja kommenttejakin jättää harva. Projekti tuntuu yksinäiseltä.

Olen myös ajatellut ryhtyväni kuvaamaan itseni joka viikko. Suunnilleen samaan aikaan ja samassa paikassa, samoissa alusvaatteissa. Muutos ehkä motivoisi eniten?

Ideoita kellään. Miten tähän ryhtyisi ja saisi vastakaikua, mistä tukea ja apua?

Haaveilen muuten myös sellaisesta alusvaatteesta joka tukisi koko keskikroppaa. Sellainen, jolla saa itsensä haarniskamaiseen pakettiin ja voisi kokeilla vaikka hölkätä ilman että maha ja tissit paiskoo sinua miten sattuu (kivuliaasti ja rumasti). Sellainen missä olisi napakka olo liikkua. Onko olemassa? Mitä muuta innostavaa voisi alkuvuoteen hankkia? Talveen pitävät ulkoilukengät? Uusi sporttinen takki?

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kuntoilupäivä

Olen poikki! Henkisesti. 1,5 viikon työrupeama on ohi, takana 20 päivää töitä ilman vapaapäiviä. Tänään on ensimmäinen päivä kun on edes puoli päivää vapaata ja ajattelin käyttää sen ryhdistäytymiseen kuntoilun saralla. Helle on kova ja hiki valuu välillä istuessakin :) mutta silti meinasin, että otan koiran mukaan ulkokuntoilulaitteille ja mennään sitten lopuksi jonnekin uimaan. Tsekkaan myös tän päivän ryhmäliikuntatunnit, jos vaikka vetäisi jonkun sellaisenkin... Nyt on saatava ote takaisin liikuntaan. En ole käynyt salilla kesäkuun jälkeen ja lenkkeily on ollut lähinnä pientä koiran kanssa köpöttelyä. 

Syömisissä ei kehumista, mutta huonomminkin voisi olla. Eilen muuten sentään käveltiin ja pyöräiltiin vähän! Jee. 

PS. Aion tänään käydä hankkimassa myös Nutrilettia tai jotain pirtelöitä. Olen tullut siihen tulokseen, että kiireisinä päivinä tai jos eväät unohtuu tai tulee joku outo turvotus, voin hyvin korvata joitakin aterioita tai jopa kokonaisia päiviä noilla pirtelöillä. Välillä tuntuu siltä, että tarvisisin kokonaan taukoa syömisessä. 

torstai 19. kesäkuuta 2014

Uusi vaaka, uudet lukemat

Aion nyt ottaa tavaksi seurata ennemmin tuota omaa (uutta) vaakaani, sillä PT:n punnitukset ovat tosiaan välillä niin harvoin että olisi parempi seurata itsekin. Eilen siis ostin uuden vaa'an, perusmalli Prismasta eikä mitään hienouksia mutta uskoisin sen olevan luotettava. Tämän aamun lukema oli 110,3 kg! JES. Eli tiistain viralliseen punnitukseen verrattuna -700 kg. Pääsisin ehkä siis ensi viikolla jo takaisin sinne ennen lomaa olleisiin lukemiin. Pirun juhannus vaan välissä taas (aina on jotakin!). Yritän ottaa nätisti, ja eihän se juhlinta ole toisaalta kuin yksi ilta. Viikonlopun vapaat voi käyttää ulkoiluun ja terveellisiin kokkailuihin.

Jaa noh. Katsotaan.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Reipas päivä!

Tänään tuli tehtyä monta hyvää asiaa.

1) Aivan loistavasti onnistunut työpäivä (taas!)
2) Uusi vaaka (jota testaan heti aamulla)
3) Zumba-tunti (peppu heiluu!)
4) Sykemittari (peppu heilui 478 kcal:n verran)

maanantai 19. toukokuuta 2014

Palkintomekkoja mielessä

Monet ovat bloganneet aiheesta palkinnot, eli kuinka aikovat hemmotella itseään kun tietty kilomäärä on saavutettu. Ihan hyvin oli joku maininnut, että se itse painon putoaminen ja hyvä olo ovat jo palkintoja sinänsä, mutta ainahan sitä voi motivoida itseään asettamalla jotain pientä kivaa sinne rajapyykkien ylitykseen. Itse olen katsellut näitä mekkoja, voisivat olla vaikka satasen saavuttamisen palkkiona (eivät molemmat vaan jompi kumpi) jos vaan mahtuvat vielä siinä vaiheessa edes päälle :) Pitänee tutkia tarkemmin mittoja kun se aika koittaa. Kumpi on teidän suosikkinne näistä?

Tämä eka on Design by Pia's -mekko, jota olen ihaillut jo pitkään. Tykkään naisellisesta tyylistä ja tuo pellavan väri olisi ihana yhdistää mustaa tai jopa väreihin.














Tämä on Hober9 -mekko nimeltä Harmaja. Tätä voi ilmeisesti pitää joko suorana tai vyön kanssa kuten kuvassa. Minusta malli ja nuo hihat on ihastuttavat, samoin kuosi.



















Tässä on sentään vielä matkaa sinne sataseen, joten on aikaa pohtia. Sitä ennen 105 kg:n rajapyykissä voisi olla vaikkapa kasvohoito. Jos sinne päästään vaikka jo kesän aikana niin tekisi ihan hyvää vaikka jokin kuorinta tai muu, kesänaama esiin :)

PS. Krapula on helpottanut ja kirjasin tunnollisesti myös eilisen herkut ruokapäiväkirjaan. Kyllä tää tästä taas! Aamulla särki päätä ihan kamalasti, varmaan nestehukka ja aurinko myös osana kaikessa.

torstai 15. toukokuuta 2014

Sykemittari mielessä

Olen ajatellut hankkia sykemittarin. Omistinkin sellaisen joskus aikanaan, mutta muutoissa on tainnut jäädä jonnekin taakse. Katselin Gigantin sivuilta hieman hintoja ja mallivaihtoehtoja. Kiinnostaisi kovasti myös se uusi Polar Loop, joka mittaa aktiivisuutta ja peruskulutusta, mutta en ole varma tarvitsenko ihan niin hienoja laitteita. Ihan vaan kalorien kulutus urheilun aikana ja sykkeen seuranta riittäisi minusta.

Tätä katsoin:
Polar FT7 (Punainen/Oranssi)
Laadukas sykemittari, jolla analysoit onko harjoittelulla kuntoa kohottava vai rasvaa polttava vaikutus. Suomenkielinen käyttöliittymä ja tekstiili sykevyö.
  • EnergyPointer kertoo, kohottaako harjoittelu kuntoa vai polttaako rasvaa
  • Näyttää kulutetun kalorimäärän
  • Suomenkielinen käyttöliittymä

Onko kokemuksia? Millainen olisi hyvä? Ja tarvitseekohan tähän se vyön, vai pärjääkö ihan pelkällä rannekkeella? Edit: Tuossahan sanotaankin että tekstiili sykevyö (aaargh, yhdyssanavirhe!) eli ilmeisesti kuuluu pakettiin.