maanantai 28. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!

Hikeä pukkaa kotona ja töissä. Tai noh, töissä on kyllä melko viileää ilmalämpöpumpun ansiosta, mutta silti kaikki tekeminen on jotenkin nahkeaa. Ei ole kovasti hikiliikunta innostanut, mutta viikonloppuna pulikoitiin vedessä miehen kanssa yli tunti molempina päivinä.

Olen alkanut jo haaveilla syksystä, viileydestä, arjen rutiineista ja harrastusten alkamisesta. Ei saisi sanoa näin kun kesä on kauneimmillaan, mutta kyllä sellainen raikas syksysää kuulostaisi ihanalta. Koiran kanssa metsään ja vähän jopa taas juoksuharjoituksia herättelisi uudelleen. Nyt vaan istuu tuulettimen edessä ja yrittää selvitytä. Ei ole lihavan ihmisen keli tämä!

Paino luultavasti samoissa lukemissa pörräilee. Pitää ottaa tsekkausta lähipäivinä. PT:n kanssa olisi ollut aamulla tapaaminen, mutta työkiireiden takia jouduin taas siirtämään. Ihan ok. Ehdin taas viikonlopun jäljiltä ottaa kevennystä. Meillä oli miehen kanssa 2-vuotta tapaamisesta, juhlistettiin sitä kivasti :)


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kävelen jo normaalisti

Mutta näin pitkään siihen meni! Torstaiaamun kahvakuula sai paikat niin kipeäksi, että ihan vakavissaan väänsin itkua pöntölle laskeutuessa, tavaroita lattialta poimiessa ja autosta noustessa. Nyt on kuitenkin jo tiistai, eikä vieläkään ole lihakset ihan normaalin tuntuiset vaan peffalihakset ja reidet ipottaa vähän. En tiedä onko treenien syytä olla noin rajuja, vaikka eihän se toki kai haittaakaan. Mutta jo pelkästään töissä toimiminen hankaloituu ja monta päivää menee sitten tekemättä mitään, kun ei vaan pysty.

Ajattelin pienehköllä kahvakuulalla kohta tehdä aamujumpan kotona ennen suihkua. Liikkeet tuntuvat ihan kivan tehokkailta ja PT totesikin, että 20 minuuttia riittää ihan hyvin jos joinain päivinä tuntuu ettei ehdi liikkumaan. Huomenna olisi sitten taas Zumbaa, en ole sielläkään pariin viikkoon nyt käynyt.

Viikonloppuna olimme kahden rakkaan ystäväni kanssa kesäreissulla toisessa kaupungissa. Syötiin hyvin, juotiin viiniä, naurettiin, katseltiin vähän festarimenoa, juotiin lisää. Olipa ihanaaa! (Kipeistä lihaksista huolimatta....) Onneksi ei tullut mitään krapuloita eikä syöty liikaa, joten olo oli maanantaina ihan pirteä ja hyvä. Uskon, ettei mitään suurempaa tuhoa tapahtunut. Lähinnä henkistä jaksamista taas tän kaiken keskelle! <3

Toinen piristävä asia tällä hetkellä on pienehkö bisnessuunnitelma. Se ei ole iso juttu, eikä vaikuta varmasti isolla volyymilla toimeentulooni, mutta olen keksinyt normaalin työni rinnalle pienen lisäjutun johon liittyy käsillä tekemistä ja tuotteen suunnittelua. On ihana tunne olla innoissaan jostain uudesta ja suunnitella siihen liittyviä asioita. Tämä on mulle parasta stressinhoitoa (puhuin jo aiemmin siitä rönsyilystä) vaikka pitäisi keskittyä olemassa olevien asioiden hoitoon. Mutta kun haluan tehdä! Ja kehitellä! Ja suunnitella! Jos se auttaa jaksamaan, aion tehdä niin.


torstai 17. heinäkuuta 2014

Kahvakuulan kosto!

KÄÄÄÄK! Kävin aamulla PT:n tapaamisessa ja tehtiin mun kahvakuulaohjelma läpi, samalla muutama vaihtoehtoinen extra-liike. Nyt jo on kroppa niin järkyttävän kipeä, että en uskalla edes ajatella huomista... Oli ainakin tehokasta. Painokin oli nyt vähän asettunut, 111,2 kg kun välillä siis oma vaaka näytti 112,6 kg! Heittelee rajusti, mutta eiköhän se tuosta uomiinsa taas asetu.

Tehtiin osa liikkeitä myös tällä mamo-pallolla, se oli kivan tuntuinen ja sai hyvän otteen.

LISÄYS aamulla 18.7. Herranjumala en oo koskaan ollut lihaksista näin kipee! En pääse kunnolla vessanpöntölle enkä kääntämään kylkeä sängyssä. Onneksi pääsin ylös sentään ja yritän suoriutua liikenteeseen, ehkä siitä vertyy... Huhhuh.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Olihan mulla ne lihaksetkin

Muistuttaa kroppa eilisen kuntoilun jäljiltä. Tein ainoastaan 45 minsan lenkki + ulkolaite -treenin, mutta tuolla helteessä sekin oli aika suoritus. Noin 300 kcal meni ja nyt lihaksia ihanasti kolottaa. Se tunne sai myös heti aamusta pysymään kaidalla tiellä ja tänään on mennyt mustikkarahkaa, vettä, lounaaksi joku dieetti-keittopussukka ja lisää vettä. Kevennyspäivä siis! Kohta keitän töissä kaffea ja tein jääkaappiin valmiiksi jonkun sellaisen suklaapirtelön, jossa tulee hetken odottelun tuloksena moussea.

Tunnustan teille nyt samalla myös, että toissapäivänä tsekkasin vaa'an lukeman ja se oli 112,6 kg. Eli melkein kilon vielä noussut siitä edellisestä tilannekatsauksesta. Vähän harmitti, mutta mitäpä sille. Ymmärrän kyllä että kesän herkuttelutkin tulee vatsan seudulle viiveellä ja torstaina lisäksi karkasi viininjuonti rukkasesta, tuloksena tietysti karseasti kaloreita, turvotusta ja närästystä sekä seuraavan päivän krapulapizza. Että semmosilla eväillä täällä! :) Mutta hitsi että oli kiva ilta.

Katsotaan nämä kevennyspäivät nyt, auttaisivatko pieneen alkuun jälleen ja to-aamulla on tapaaminen PT:n kanssa. Hui...

PS. Olipas hauskaa kun kävijälaskurissa oli lukema 11111. Kiitti hurjasti kaikille jotka tätä luette. Jättäkäähän kommenttiakin kun kerkiätte.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kuntoilupäivä

Olen poikki! Henkisesti. 1,5 viikon työrupeama on ohi, takana 20 päivää töitä ilman vapaapäiviä. Tänään on ensimmäinen päivä kun on edes puoli päivää vapaata ja ajattelin käyttää sen ryhdistäytymiseen kuntoilun saralla. Helle on kova ja hiki valuu välillä istuessakin :) mutta silti meinasin, että otan koiran mukaan ulkokuntoilulaitteille ja mennään sitten lopuksi jonnekin uimaan. Tsekkaan myös tän päivän ryhmäliikuntatunnit, jos vaikka vetäisi jonkun sellaisenkin... Nyt on saatava ote takaisin liikuntaan. En ole käynyt salilla kesäkuun jälkeen ja lenkkeily on ollut lähinnä pientä koiran kanssa köpöttelyä. 

Syömisissä ei kehumista, mutta huonomminkin voisi olla. Eilen muuten sentään käveltiin ja pyöräiltiin vähän! Jee. 

PS. Aion tänään käydä hankkimassa myös Nutrilettia tai jotain pirtelöitä. Olen tullut siihen tulokseen, että kiireisinä päivinä tai jos eväät unohtuu tai tulee joku outo turvotus, voin hyvin korvata joitakin aterioita tai jopa kokonaisia päiviä noilla pirtelöillä. Välillä tuntuu siltä, että tarvisisin kokonaan taukoa syömisessä. 

torstai 10. heinäkuuta 2014

JEEEEEEEEEE!

Aamuvaaka hoidettu ja lukema 111,7 kg. JEE! Ihan typerää olla noin huonosta lukemasta innoissaan, mutta kuten aiemmin totesin niin oletin jo painon nouseen ihan lähtölukemiin tai enemmän 113,5-114 kg.

Eli viimeisimmistä lukemista 110,3 kg tai niiltä paikkeilta nousua löllöviikkojen aikana 1,5 kg. Ei ihan karseeta siis, vai? Nyt jos tässä vielä pari päivää keventelee niin ollaan kohta entisellä raiteella. Kylläpä tuntui kivalta tällainen ylläri, ja melko vaikea olisi ollut ponnistaa sieltä ihan alusta taas uudelleen. Pienistä luvuista puhutaan, mutta kyllä tällä motivaatioon oli iso vaikutus. Eteenpäin!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Rahkavinkki

En vielä aamulla päässyt vaa'alle. Heräsin orastavaan migreeniin ja jouduin ottamaan lääkkeen heti, reilun veden kera. Unohdinkin melkein koko asian ja sitten totesin ettei litra vettä mahassa ehkä kannata yrittää. Sain ikään kuin lisäaikaa korjata tuhoja - yhden päivän edes! :)

Aamulla siis vaa'alle. Sillä välin eräs rahkavinkki. Olen maustanut oman rahkani usein mustikkakeitolla, mustikoilla ja stevia-jauheella. Joskus seassa pähkinöitä, joskus lesettä, joskus ei mitään. Nyt bongasin kaupasta sellaisia pieniä smoothie-pussukoita ja ajattelin kokeilla niitäkin mausteena rahkan sekaan. Olen joskus noita pussukoita ostanutkin evääksi tai hätäiseen nälkään. Kivasti toimi näinkin! Makuja oli erilaisia, tämä omani oli omena-mansikka. Väittävät että 100% hedelmää. Hyvä niin ja lapsillehan tuo taitaa olla suunnattu, joten varmaan terveellistäkin. Lorautin mustikkakeittoa ja tätä rahkaa, mustikat koristeena. Nam!


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Tilannekatsaus, pelottaa

Olen päättänyt huomenna aamusta astua vaa'alle. Edelliset lukemat on vielä muistissa, ja pelkään pahoin että olen tehnyt aika suurta tuhoa näiden viime viikkojen aikana. Sanotaanko vaikka niin, että olen tyytyväinen jos olen edes alle lähtölukeman!

Nyt muuten kiristää toista nilkkaa, turvottaa siis. Kuuma keli ja suola - luulisin niiden syyksi. Nyt paljon vettä ja hedelmiä ja muuta kevyttä.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Uuteen nousuun! (Tai siis laskuun)

Heippa taas! Nyt on ukkelin loma ohi, ensimmäinen "normaali" aamu taas käsillä eli ajoissa ylös ja kahvin voimalla koiran kanssa lenkille. Olen edelleen jumissa työasian parissa (eräät messut kestää vielä tämän viikon) joten ajankäyttö liikunnan suhteen on hankalaa, mutta nyt on sellainen fiilis että palaan taas oikein mielelläni ruotuun. Nämä takana olevat viikot oli kyllä aika huonosti hoidettu, se on selvää. Mutta jos nyt saan otteen takaisin, niin se on jo paljon muutosta siihen miten on aiemmin käynyt tässä kohden (eli lässähtänyt koko homma...). En halua että se saatu pienikin kunnon kohoaminen ja lihasten kehittyminen menee ihan hukkaan, vaan jatkan nyt sillä ajatuksella että loma, tankkaus ja lepoviikot on pidetty kaikki kerralla ja nyt lähdetään arkeen uudella innolla.

Perkele. Täältä tullaan taas! Tie on pitkä ja välillä tylsä, mutta nyt on aika nousta ojasta ja jatkaa matkaa.


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Perjantaifiilis!

Ajattelin teillekin käydä kertomassa että edelleen menee ihan päin persusta :D Naurattaa melkein, söin just voita ja juon olutta. Elämän nautintoja! Mietiskelen joku toinen päivä miten tästä päästään taas jaloilleen projektin kanssa. Jospa huomenna?

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Uusi suunnitelma

Viime päivät on menneet edelleen aiemmalla linjalla, eli tasaisesti fiksua syömistä ja lepsuja valintoja. Aamut alkavat melkein aina kahvilla ja rahkalla, töihin en ole nyt osannut varautua eväin, joten on käyty miehen kanssa salaattilounailla, patongilla, kahvilla, kakkupalalla... Viikonloppuna oltiin veneretkellä eräässä saaressa n. kahden tunnin veneilymatkan päässä (pienellä kumiveneellä mentiin, perämoottorin avustuksella) ja siellä oli kiva paistaa makkaraa, tehtiin nuotiolla retkieväitä ja muuta kivaa. Tuollaisissa tilanteissa ei tule edes mieleen miettiä paljonko tässä purkkilihassa on kaloreita - tilanne ja paikka ja maisemat ovat niin spesiaaleja.

Nyt olen tehnyt uuden suunnitelman ensi viikosta eteenpäin. Olen ajatellut hankkia Nutrilettin sen 3 pvän starttipaketin ja käyttää sitä 3:4 menetelmänä eli kolmena päivänä viikossa syön sen paketin eväitä. Haluan nyt hetkeksi edes jonkun stopin tälle löysäilylle. Tuota voisi kokeilla pari-kolme viikkoa, mitä olette mieltä?

Liikunta on edelleen aika jäissä. Huomenna on taas zumba ja kävelyllä olen käynyt, mutta muuta ei ole nyt juuri raportoitavaa. Töissäkin on tulossa eräs hommeli, joka kestää 10 pvää putkeen päivittäin, joten nyt en osaa edes kuvitella millaista ajankäyttöä ensi viikolle on luvassa. Selvitytymistä lähinnä nyt työrintamalla, suurta ahdistusta ja paniikkia edelleen, mutta niiden kanssa eletään. Onneksi yön olen saanut nukuttua.