maanantai 28. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!

Hikeä pukkaa kotona ja töissä. Tai noh, töissä on kyllä melko viileää ilmalämpöpumpun ansiosta, mutta silti kaikki tekeminen on jotenkin nahkeaa. Ei ole kovasti hikiliikunta innostanut, mutta viikonloppuna pulikoitiin vedessä miehen kanssa yli tunti molempina päivinä.

Olen alkanut jo haaveilla syksystä, viileydestä, arjen rutiineista ja harrastusten alkamisesta. Ei saisi sanoa näin kun kesä on kauneimmillaan, mutta kyllä sellainen raikas syksysää kuulostaisi ihanalta. Koiran kanssa metsään ja vähän jopa taas juoksuharjoituksia herättelisi uudelleen. Nyt vaan istuu tuulettimen edessä ja yrittää selvitytä. Ei ole lihavan ihmisen keli tämä!

Paino luultavasti samoissa lukemissa pörräilee. Pitää ottaa tsekkausta lähipäivinä. PT:n kanssa olisi ollut aamulla tapaaminen, mutta työkiireiden takia jouduin taas siirtämään. Ihan ok. Ehdin taas viikonlopun jäljiltä ottaa kevennystä. Meillä oli miehen kanssa 2-vuotta tapaamisesta, juhlistettiin sitä kivasti :)


1 kommentti:

  1. Sama vika! Yritän vaan selviytyä päivästä toiseen ja odotan et syksy tulee!

    VastaaPoista