sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Cambridge-kokemuksia

Hei taas! Laittelen nyt tähän vähän tuntojani Cambridgesta ja kerron viikon kulusta. Itseäni auttoi kovasti lukea muiden juttuja ja keskusteluja aiheesta, joten ehkä tästäkin on hyötyä jollekin joka ryhtyy samaan.

Nyt on menossa päivä 7. En ole malttanut vaa'alla käydä, joten kilomääräisiä uutisia ei ole vielä antaa. Arvioin kuitenkin että useampi kilo on mennyt, päätellen vaatteista ja olosta. Ehkä 3 kg? Huomenna olisi viikko punnituksesta, joten voin ottaa välilukeman omalla vaa'alla, 14.3. sitten virallinen kahden viikon tulos valmentajan luona.

Viikko on mennyt tosi hyvin ja mielestäni HELPOSTI! Niitä vaikeita päiviä kuvailtiin hurjiksi ja pelkäsin pahaa yökötystä ja väsymystä. Ei kuitenkaan ollut mitään, päivät 4-6 olivat aika tasaisen kivoja kaikki. Olo on selkeästi pirteämpi, herään aamulla virkeänä ja koko ajan tekee mieli siivota! :D (Johtunee myös kuukautisista ja keväästä).

Aamuisin on jännä ilmiö se, että tekee mieli pukeutua, meikata ja valita koruja ihan eri tavalla. Ihan kuin koko olemus olisi herännyt kevääseen. Kiva tunne! Odotan innolla, mikä on tunnelma ja paino sitten viikon päästä ja mietin, jatkanko pelkillä pusseilla vielä viikon.

Kaikki pussit on olleet todella hyviä. Se on varmasti yksi tän ohjelman etuja. Olen ruokaisampia annoksia jakanut kahteen osaan ja laimentanut vielä vedellä, että saan kaksi keittomaista ruoka-annosta päivän aikana. Aamuisin menee makea pirtelö ja illlalla suolainen keitto. Vaniljapirtelö ja lime-piirakka-pirtelö on ehkä suosikit, suklaa ja minttusuklaa myös tosi hyviä. Minttusuklaa maistuu ihan Pätkis-patukalle! Suolaiset keitot on kaikki hyviä, peruna-purjo ja kana-sieni ehkä nousee ylemmäs mun asteikolla kun kasvis. Ruokaisammat on spaghetti-bolognese (jäljitelmä) ja toinen sieni-risotto. Ei mitään valittamista niissä.

Yhtenä iltana minulla oli liikuntaharrastus ja sain valmentajalta hyvät vinkit miten kannattaa päivän syömiset jakaa että jaksaa. Suositteli myös vichyä ja tarvittaessa vähän suolaa ottamaan. Hyvin meni kuitenkin ja tuli ihan kivasti lisää kalorimiinusta kun liikkui! Lisäksi pientä kävelyä ja tätä siivoilutouhuamista on tullut tehtyä, ei muuta liikuntaa suuremmin. Kovasti ei energiat riittäisikään kuntosalille tai jumppiin tässä pelkkien pussien vaiheessa, joten mukaan suositellaan vaan kevyttä liikuntaa.

Oon kyllä tosi tyytyväinen tähän! Toivottavasti ei iske ihan heti mikään kyllästyminen vaan saisin kunnialla nää pussiviikot (2 tai 3) läpi ja sitten ryhdytään lisäämään kasviksia ja lihaa/kanaa/kalaa. Jännittää miten henkisesti sitten osaa ottaa sen, että pudotus hidastuu tai jopa jumiutuu välillä... Lisäksi yritän opetella ajatukseen, että joskus yksi viikonloppu, juhlat, yksi hölmösti syöminen eivät kaada koko hommaa. Voin hyvin joskus repsahduksen jälkeen pitää vaikka yhden pelkän pussipäivän. Pitää opetella, että homma jatkuu aina vaan - ei lyödä läskiks enää, heh! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti