Katsoin äsken jotain Hurjan painonpudotus UK -ohjelmaa ja pohdiskelin samalla omaa suhdettani ruokaan.
Ihan ensin pitää mainita välihuomautuksena, että kaikki tuollaiset ohjelmat toimii hyvänä motivaattorina omalle muutokselle. Samoin blogit, lehdet ja muukin aiheen parista.
Mutta, tässä ohjelmassa isokokoinen nainen siis selkeästi oli ruokariippuvainen ja syömisen kanssa oli ongelmia. Paino putosi kuitenkin vuodessa yli 50 kiloa, eli älyttömän hyvin! Takapakkeja tuli ja vähän jäi kutina, että alkaako palata vanhoihin tapoihin mutta varmasti kunto ja motivaatio olivat kyllä korkealla ton vuoden jälkeen.
Mietin, että olenko itse ruokariippuvainen. Tavallaan tyhmä sana, koska kaikki ihmiset ovat riippuvaisia ruoasta. Muutenhan sitä kupsahtaisi :D Mutta toiset on riippuvaisia niistä herkuista, liiallisesta syömisestä, ehkä joku on joukussa siihen ähkyn tunteeseen tungettuaan kauheen määrän herkkuja? Olen hyvin varma, että minulla tällaista ongelmaa ei ole. En syö herkkuja tai karkkeja, vedä leivoksia tai limsaa. Ongelmana on ollut kasvavat ja huonoja aineita sisältävät annokset perusruokaa: kermaisia pastoja, suolaisia voileipiä, kivoja jauheliha-juusto-mössöjä. En kuitenkaan koskaan ruoasta varsinaisesti haaveile, suunnittele ahmimisia tai osta kaappia täyteen sipsejä ja lihapullia. Eli suht normaalia syömistä, mutta liian paljon ja liian vähän laatua huomioiden.
Lisäksi olen tosi laiska liikkumaan, siinähän se yhtälö sitten onkin. Tykkään kyllä tanssia ja olla liikkeellä erilaisissa jutuissa ja touhuissa, mutta tylsä kävelylenkki tai muu pakkopulla on ihan mahdotonta. Pitäisi raivata nyt kevääksi aikaa uusille lajikokeiluille, tehdä pieniä pyöräretkiä tai muuta hauskaa.
Semmosia pohdintoja tänään. Tänään CB-ruokia on mennyt kaksi, lisäksi lohisalaattia + raejuustoa ja illalla vähän jauheliha-kasvismössöä. Vettä pitää muistaa juoda, se oli helpompi muistaa ekoilla "paastoviikoilla" kun vedenjuonnilla yritti täyttää itseään ja huijata vatsaa. Nyt se pitää erikseen muistaa.
Noissa tv:n eri ohjelmissa laihduttaneista osa taitaa saada elämäntavat muutettua pysyvästi, ja osa taas ei. Joskus itselleni jää tunne, että osallistujat jäävät varmaan projektin jälkeen vähän tyhjän päälle, ja se on juuri se vaaran paikka. Varmaan mikään asia maailmassa ei ole niin veren kerjäämistä nenästä kuin se, että laihdutetaan tosi niukkaenergisesti paljon lyhyessä ajassa, ja sitten siirrytään siitä suoraan ylläpitovaiheeseen ilman mitään tarkkaa suunnitelmaa. Monellehan käy näin esim. itsenäisesti toteutettujen pussikuurien jälkeen, ja sitten mopo lähtee käsistä. Itselleni ainoa syy miksi ylipäätään enää uskallan kokeilla vlcd -dieettiä on se, että CB:ssa edetään hyvin suunnitellusti tasolta toiselle ja seuranta on aika tiukkaa.
VastaaPoistaIhanan "normaaleilta" muuten kuulostavat nuo sinun syömisesi, itse kun tässä valmistaudun siihen, että todennäköisesti ainakaan pariin seuraavaan viikkoon en syö käytännössä ollenkaan oikeaa ruokaa :)
Niinpä. Minulle se kaksi viikkoa ykköstasolla täysin ilman mitään teki kyllä hyvää. Sai katkaisuta sen liian syömisen kierteen ja mahalaukku varmasti pieneni paljon, se taas helpottaa näitä seuraavia tasoja. Tsemppiä Hilja!
VastaaPoistaTuo on hyvä onnistumisen todennäköisyyden kannalta, ettei sulla ole isompia syömisongelmia. Itsellänihän on käytännössä ahmimishäiriö, ja se vähän pelottaa että koska en tosiaan ymmärrä mistä ne kamalat ahmintakaudet ajoittain tulee, vaikka olen voinut viikkoja tai kuukausia syödä hyvin ja nauttien, niin voipi olla ettei Cambridge estä tolkuttoman syömisen kausia tulemasta jatkossakin...
VastaaPoistaToiveissa tosin olisi, että pitkä pakkokatko ahmimiskäytökseen kuurin takia opettaisi siihen, että pakko ei ole syödä vaikka kuinka himottaisi niin että sitä repii hiuksia päästään ja ravaa levottomana ympyrää olohuoneessa kun ei kestä sitä että ei saa mennä kauppaan ostamaan mättöä... Ja kun mulla on ahmimisvaihde, siihen ei mikään terveellinen ruoka auta, ja jos ei muuta ole, syön vaikka kuivia makaroneja tai hunajaa sormin suoraan purkista.