Näytetään tekstit, joissa on tunniste cambridge. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cambridge. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. elokuuta 2016

Pientä pudotusta

Hyvin on taas mennyt viime päivät. Aika sopivasti sellaista kevyttä ja tiukkaa, yhdistettynä pieniin määriin normaalia ruokaa. Vähän yksipuolista on töissä ja kotona eväs ollut, mutta se selkeys on nyt hyväksi. Pääpainona ollut raejuusto, mantelit, kinkku tai tonnikala ja pikkutomaatit. CB-pusseja löysin vielä, puuroja oli jäänyt ainakin (ällömakeita) joten niitäkin välipalana ollut. Samoin se Nutrilettin cruchy & salt -suklaapatukka on vakio.

Tänä aamuna oli paino 114,3 kg eli edellisestä punnituksesta -0,3kg. Olo on hyvä ja toiveikas, tällainen linja voisi nyt pysyäkin ihan pidemmän aikaa. Yhdistelmä ateriankorvikkeita, kevyitä juttuja ja normiruokaa. Puhdistavaa teetä ja vettä yritän muistaa juoda reippaasti.

Kaljamahainen lady kommentoi tuolla aiemmin sitä salaattiasiaa, että ei oikein tule kylläiseksi tai muutenkaan tykkää salaateista ja ne pitäisi sisältää kaikkea ruokaisampaa/hyvää. Mulla on aina ollut (ja on) ihan sama vika. Silloin pari vuotta sitten innostuin kovasti tekemään salaatteja, joissa oli lähinnä lohta, fetaa, avocadoa ja pähkinöitä. Ihan huippuhyvää oli, mutta painohan se oikein tuollaisella laskenut :D Itseäni ihan älyttömästä kyllästyttää salaatit, joissa on sitä isoa vihreetä riekaletta - ei maistu miltään ja hankala syödä. Siksi mun "salaatit" onko usein jotain kivempaa, kuten raejuustoa ja herkkusientä ja lihaisia juttuja. Mutta jos vaan sotkee kaikkia kylmiä aineita, niin kutsun sitä salaatiksi! Heh.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

48h ryhdistäytyminen = -0.9kg

Vielä tänään aamustakin innolla hyppäsin vaakaan, aamulla on reipas ja hyvä olo. Eilisestä vielä -0,3 kg eli nyt lukema tasan 115kg.

Eilen söin yhden lounaspussukan lisäksi aamukahvipalaverissa pienen kinuskikakkupalan ja illalla kotona kantarelli-sipulimunakkaan ja 1,5 suklaakeksiä. Näistä huolimatta hyvä lukema!

Kannatti ryhdistäytyä, nyt on olo että pääsen taas jyvälle ja housujen pukeminen aamulla on ihan hitusen kivempaa.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Päivän tulos!

Eilisen (helpon!) ryhtiliikepäivän jälkeen hyppäsin heti tänäänkin aamulla vaakaan ja tulos oli -0,6 kg eli 115,3 kg. Ihan kiva yhdelle päivälle! Kertonee siitä että tuo löllöily on taas sitä kertynyttä nestettä ja höttöä osin. Jatkan pussien syömistä tänäänkin pienillä lisäyksillä, tässä on vielä pari päivää ennen lauantaita, jolloin on eräs iloittelumeno. Ihan hyvin voisin muulloinkin tehdä niin, että kun on viikolla normaaleja päiviä ilman menoja tai palavereita niin ottaisin niihin pussipäivät ja muulloin voisi elää normaalimmin. Katsotaan miten sellainen kombo lähtisi onnistumaan.

Jee, toiveikas mieli! En pilannutkaan vielä ihan kaikkea!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Ryhtipäivän ilta

Yllättävän hyvin meni tämä eka tiukkauspäivä kaiken löpsöilyn jälkeen. Ajattelin, että tuleeko elimistölle järkytyksenä, mutta ei mitään kummempaa koko päivänä. Aamulla otin pelkän kahvin ja vettä ja pari kpl ohuita kinkkusiivuja, työmatkalla ostin töihin nutrilett-eväspatukan ja kuivattuja karpaloita (orastavaan virtsatulehdukseen ajattelin kokeilla ja nehän olikin tosi hyviä! Sokeria niissä toki oli).

Eli koko päivän syömiset meni näin:

Klo 6.00 aamukahvi ja vettä
Klo 7.00 ennen töihin lähtöä kaksi kinkkusiivua (ohut palvi)
Klo 9.00 töissä iso muki vettä ja kuivattuja karpaloita 150g
Klo 12.00 palaverissa kahvi, maidolla ja sokeripalalla (valitsin sokerin tarkoituksella energiaksi ja estämään heikotusta)
Klo 14.30 nutrilett-eväspatukka, crispy suklaa & merisuola. Se on tosi hyvä!
Klo 17.00 töissä CB-pussibolognese ja vettä, pussiruoan seassa raejuustoa.
klo 19.30 kotona iltapirtelö vanilja + kourallinen herneitä ja vettä.

Nyt on kello puoli kymmenen ja nälkä kyllä vähän kurnii, mutta vettä naamaan ja nukkumaan, huomenna uusi lukeman tarkastus.




Ryhtiliikkeen aloitus

No niin! Ihan ensiksikin kiitos kannustavista kommenteista. Ihana, että jaksatte siellä olla vaikka välillä on pitkiäkin taukoja kirjoittamisessa eikä tästä muutenkaan meinaa tulla oikein mitään :D

Mutta lupasin aamun lukemat ja täytyy sanoa, että olin vähän positiivisesti yllättynyt. Taustaa pikakelauksena sen verran että ennen CB-aloitusta paino oli 120,6 kg ja siitä kiristelin ekojen viikkojen aikana pois melkein 8 kiloa, eli päästiin sinne 112 kg:n tuntumaan. Siitä sitten alkoi lepsuilu ja lopulta tämä "loma" ja nautiskelu - olo on niin järkyn löllö ja ahdistava, että olin melko varma, että kaikki on kerätty takaisin. Ajattelin aamulla mielessäni, että jos olisi edes 117-118kg niin kelpaa. Lukema oli 115,9kg! Eli ei nyt ihan mikään törkeä nousu vaikka ärsyttävä nousu onkin.

Aloitan tämän aamun nyt vedellä ja kahvilla, töissä on reilusti CB-pussukoita jäljellä. Kokeilen pari pvää ainakin sillä 1+-tasolla, mutta jos onnistuisin vaikka pysymään pelkissä keitoissakin niin se katkaisisi kivasti tätä syömisputkea (Kuulostaa ihan kuin olisi joku ahmiminen päällä, mutta sitä se ei onneksi ole. Perusruokaa, kahvilla käyntiä, viiniä välillä... Semmoista lihavan ihmisen arkisyntiä).

Aamun kevennys:

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Heinäkuu ja morkkis

Moi pitkästä aikaa! Onpa tullut tässä löllöiltyä ihan reilusti sitten "viime näkemän" ja vaikka juhannuskin meni työhommissa niin tulihan siinä sitten kaikkea pientä syötyä ja juotua. Sen jälkeen miehen loman takia on tehty kivoja juttuja, veneilty ja herkuteltu retkillä ja juotu viiniä. Ihanaa kyllä ja mukava kesä ollut tähän mennessä, mutta samalla vituttaa ettei voi elämästä nauttia kun morkkis hiipii heti niskaan ja tuntuu että maha röllähtää puolella metrillä eteenpäin kun muutaman päivän viettää höllää elämää. En ole uskaltanut vaakaan ihan hetkeen enkä uskallakaan, mutta ajattelin että jossain välissä kun on sopivia normaaleja arkipäiviä, ottaisin jääneiden pussien kanssa parin-kolmen päivän kiristyksen. Saisin pienen otteen taas takaisin ja pääsisin routuun. Ehkä ensi viikolla se voisi onnistua kun miehellä alkaa työt loman jälkeen eikä ole tiedossa mitään erikoisuuksia.

Valmentajan kanssa ei ole nyt hetkeen nähty kun on ollut outoja työkiireitä ja tuloksenkin olisin tiennyt. Otan ikään kuin uuden lähdön sitten vallan, luovuttaa en aio!!


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Huonosti menee

Mikäs nyt avuksi kun paino ei tosiaan enää tipu tai jopa nousee? Syy kyllä on selvillä: epäsäännöllinen, huono syöminen, viikonloppujen juhlimiset ja CB-ruokien laiminlyönti.

Ottaa hirmuna päähän. Onneksi vielä on pudotusta kuitenkin taulussa alkuperäisestä, mutta äkkiä ne olisi kiritty tällä vauhdilla kaikki takas.

Olen kyllä edelleen syönyt töissä salaatteja, juonut paljon vettä, viiniä vain viikonloppuna jne. mutta aina sinne väleihin tulee jotain palaverisämpylää ja muuta turhaa. Alkoholi tietysti muutenkin vetää kropan jumiin ja turvottaa, viime sunnuntaina oli sellainen maailmanlopun krapula että vasta keskiviikkona oli suht normaali olo.

Tyhmää että tää on niin vaikeeta! Jos olisi vaan tasainen ja tylsä arki niin pystyisin toteuttamaan ja suunnittelemaan asioita paljon paremmin. Haluan aloittaa alusta ja olla taas 2 vkoa syömättä mitään normaalia! Voisinkohan kesällä sen tehdä?

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Plussaa, itku!

Kävin eilen valmentajalla ja punnituksessa. Lukema oli +1,5 kg. Ärsyttää! Mutta mikä oudointa, rasvaprosentti tippuu koko ajan. Mitä se nousu sitten on jos ei läskiä? Nestettä, turvotusta?

Lupasin ryhdystäytyä nyt ja uusi aika on tasan viikon päästä. Nyt pitäkää peukkua! Juuri eräs tuttava hehkutti tiputtaneensa 15 kg tällä Cambridgella ja itse olen kohta kuronut takaisin päin. Kokonaispudotus on nyt -5,5 kg. Surkeeta.


tiistai 31. toukokuuta 2016

Blaaaah!

En uskalla vaakaan. Turvottaa. Huomenna valmentaja. Pelottaa. Rahat loppu. Stop.

torstai 26. toukokuuta 2016

Välikuulumisia

Heippa taas!

Nyt ei ole suurempia uutisia. Jälleen jouduin valmentajatapaamista siirtämään työkiireiden takia ja silloin iskee aina sellainen tunne, että voin vielä hetken löysäillä ja panostan sitten pari pvää ennen punnitusta tarkemmin hommaan. Eihän se niin saisi mennä, mutta onneksi ei mitään ihan karmeeta hölmöilyä tässä väleissäkään tule harrastettua.

Yritän pitää kiinni siitä löytyneestä ajatuksesta, että jokainen aamu on uusi mahdollisuus tehdä päivästä kevyt ja hyvä ja onnistunut. Jos se ei onnistu, on heti seuraavana aamuna uusi mahdollisuus. Nyt olisi kyllä hyvä hetki ottaa joku spurtti, että pääsisin tuon maagisen 110kg:n alle. Nyt pyöritään just siinä yläpuolella, kuten monesti ennenkin.

Tsemppiä kaikille ja kivaa päivää!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kesä kesä kesä!

Heippa taas!

Lukija kyselikin tuolla edellisen postaukseni kommenteissa, että miten on sujunut. Kiva tietää, että siellä teitä lukijoita kiinnostaa ja joku edes lukee! :D

Hyvin on ihan mennyt. Ei pudotuksia nyt ainakaan viikkoon, koska oli reissussa viime viikonloppuna ja voin kertoa että söin ja join ihanasti! Hyvä reissu oli, ja tasoitteluun meni koko viikon alku. Helposti pienestä krapulasta johtuen jää syöminen päälle, mutta nyt sain ihan kivasti pidettyä kevennyspäiviä välissä. Töissä söin Cambridge-bolognesea parina päivänä ja yritin muistaa veden juomisen. Olin TOSI iloisesti yllättynyt kun uskaltauduin vaakaan näistä reissuista ja menkoista ja grillauksista huolimatta ja paino ei ollut noussut yhtään! Jes. Eli ihan kuin olisin löytänyt jonkun tasapainon salaisuuden, että voin oikeasti tehdä kivojakin asioita ja nauttia kesästä, eikä se tarkoita sitä että heti oltaisiin taas lähtöruudussa.

Tänään olen touhuillut kotona ja aamupalaksi tein kananmuna-vihannes-tomaatti-mauste-salaattihommelin jossa oli myös makkaran palasia. Loppuosan söin nyt lounaaksi reilun veden kera. Vähän tuntuu jopa karppaukselta nämä mun "normaalit" ruoat kun en välitä leivästä, perunasta tai makeista juurikaan. Ihan hyvä ehkä? Välissä CB-ruokia, loppuaika kasvista ja lihaa/kalaa/makkaraa :) Kyllä niillä kesän läpi mennään!

Kokonaispudotus on nyt siellä 7-8 kilon välissä. Haluaisin ottaa vähän tiukemmin joitakin päiviä että saisi taas pienen spurtin. Antaisi virtaa kesää kohden. Tavoiteaikatauluna pidän elokuuta, sillä silloin mulla on synttärit ja yhdet muutkin juhlat. Olisi hyvin tässä reilu 2 kk aikaa - voisinkohan olla silloin alle satasessa?

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Hyvää Vappua!

Ja täällä ollaan edelleen, vaikka olikin hiljaista pari viikkoa. Ihan älytön työkiire ja miljoonia asioita muistettavana. Syömisetkin alkoi tuttuun tapaan lipsua kun en saanut valmentajan kanssa tapaamista mahdutettua kalenteriini. Sitten grillattiin, vähän piti ulkona syödä työjuttujen takia, sitten sunnuntaina ystävän kanssa kakkukahvit... Sitä tuttua! Yleensä tässä vaiheessa olen jo kyllästynyt koko diettiin ja siitä se lipsuminen sitten jatkuu. Mutta nyt ei. NYT otin itseäni heti napakasti niskasta ja kävin valmentajalla, lupasin keskittyä uudelleen pussiruokiin ja veden juomiseen. En myöskään kyllä tässä lipsuntavaiheessa koskaan syönyt itseäni liian täyteen ja kasvikset pysyi mukana myös grillatessa. Onneksi ei ollut kuin 500g noussut paino, vaikka pelkäsin että kohta jo lähtöruutu taas näkyy :D Ehkä pitää alkaa tottua siihen, että painoa on tosiaan lähtenyt oikeasti eikä hetkellisesti jollain huijauksella.

Nyt olen tiukannut taas pari pvää ja 700g lähtenyt punnituspäivästä, olen siis taas mukana pelissä! Sovittiin, että jatkan 1plussalla. Voin vähän grillata kanaa ja kasviksia, lisäilen CB-ruokiin raejuustoa ja pieniä lisukkeita ettei kyllästytä. Onneksi ei kyllä edes meinaa kyllästyttää, edelleen nämä on minusta hyviä. Lounaaksi menee bolognese, aamulla pirtelö. Jossain välissä sitten sitä normaalimpaa ruokaa tai joku salaatti, patukka hätävarana ja välipalana (joskus jaan sen kahteen osaan).

Semmoista tänne! Kesä kohta jo täällä, toivottavasti saa kivan kesämekon päälle - viimeistään ystävän hääjuhlaan loppukesästä :)

torstai 14. huhtikuuta 2016

Tiukennus toimii taas

En saanut tälle viikolle sovittua työkiireiden takia valmentajaa mutta ihan hyväkin nyt hetki taas tiukennella ennen vaakaa. Ihan hyvin on mennyt pari päivää nyt enemmän kasvis-salaatti-linjalla ja pusseilla. Menkat on kyllä päällä ja vähän oli semmonen lipsuva olo tuossa alkuviikosta, mutta tänään ainakin on tosi tiukasti ruodussa oltu ja tanssitunti oli myös. Kulutusta ainakin kerran viikkoon saa vähän enemmän :)

Tuolla edellisessä postauksessa oli mielenkiintoinen kysymys kommenteissa:

"Huomenta. Ilmeisesti sulla n. 7 kg pudonnut aloituksesta.
Huomaatko sen jotenkin? Onko vaatekoko jo pienentynyt? Mahtuuko entiset paremmin?
Itse huomannut että n. 4 kg pudotus olisi noin yksi vaate koko. Välillä itsestä tuntuu että joku vaate mahtuisi paremmin,sitten kohta muka taas ei. En tiedä turvottaako sitten vaikka välillä että huosunkaulus taas puristaa vaikka syöminen on mietitty ja kevennetty."

Tosiaan 7,7 kg oli kokonaispudotus viimeksi ja ehkä voi olla jotain mennyt nyt sen jälkeenkin eli veikkaan noin 8 kiloa kokonaistulokseksi. Kyllä tuntuu jo ja näkyykin kuulemma. Itse on vaikea sanoa, mutta vaatteissa huomaa. Ei varsinaisesti vielä isoksi ole jääneet, mutta housut ei purista, kivempi pukeutua, kengät saa helpommin jalkaan ja autosta könyäminen on helpompaa :D Ihan pikkuasioita, mutta kyllä se niissä on se isoin ero. Tanssitunnilla myös tänään huomasin, että vyötärö alkaa näkyä eri tavalla ja jalat näytti paremmalta. Jes! Nyt kun vaan malta pitään oikean linjan.

Kiva kyllä ollut huomata, että näin pitkään oon jaksanut (ennätys!) ilman suuria lipsumisia tai ainakin lipsumisen jälkeen oon heti päässyt takaisin linjaan. Siitä on selvästi kyse pitkässä juoksussa: Voin joskus ryypätä, joskus käydä grillillä, elää iloista ja normaalia elämää - kunhan ei ole sitä aina ja jos sellaista tekee, voi päivän tai parin ottaa tiukemmin. Siinäkö se ratkaisun resepti onkin? Sellaisella metodilla nimittäin jaksaa vaikka miten pitkään . 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Välillä normaalimpaa

Nyt oli taas viikonloppuna ystävien kera rientoja ja tokihan sitä tuli viiniä ja ruokaa nautittua. En aio niistä kuitenkaan ottaa murhetta, sillä tosi piristävää on kun on kevät ja sosiaaliset kontaktit virkistyy. Iloa elämään! Parasta tässä dieetin kannalta on se, että osaan sitten onneksi jättää krapulamässytykset syömättä eikä syöminen jää pahasti päälle. Nyt kyllä eilen ja tänään olen syönyt enemmän normaalia ruokaa kuin pusseja, mutta ruoka on ollut raejuustoa, kanaa, kasviksia, kanamunaa ja muita perusjuttuja.

Tällä viikolla ti-to voisin kokeilla tiukentaa pussilinjan avulla taas. Normaalin syömisen rytmiin on niin helppo unohtua. Tämä tuntuu olevan näille korkeammilla tasoilla mun ongelmani. Määrät lipsuu ja kun kerran "saa" syödä muutakin niin sitten tulee syötyä vähän sitä ja tätä. Onneksi ei mitään tyhmää.

Nyt ei ole olo, että paino olisi tippunut viime näkemän, mutta tiukennuspäivät voisivat siinäkin mielessä tehdä terää.


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Hidasta, hidasta...

Hellurei! Täällä mennään edelleen, ihme kyllä CB-linjalla. Yleensä siellä kuukauden kohdalla mulla on ollut tapana alkaa kyllästyä ja lipsuja eri metodeihin. Nyt on menty jo hyvän matkaa pidemmälti ja edelleen päivittäin on CB-pussit mukana kuvioissa. Valmentajan tapaamista olen valitettavasti joutunut työkiireiden takia siirtämään, mutta tällä viikolla keskiviikkona menen puntariin. Kotonakin kävin varmuuden vuoksi ettei vaan mitään katastrofeja ole huomaamatta käynyt ja -0,5kg näytti oma vaaka. Hidasta sen takia että viime viikko niiden bileiden jäljiltä oli vähän sitä sun tätä ja loppuviikosta emännöin töissä tilaisuutta, jossa oli cocktail-paloja ja viiniä. Aika nätisti olen kyllä määrien suhteen ollut ja nyt alkuviikkoon otin taas tsempin puhdistavan teen ja vedenjuonnin kanssa. Nesteet liikkuu hyvin edelleen.

Kerron keskiviikkona sitten lukemat jälleen. Pitäkää peukkua että se alkaa 113 tai vähemmän...

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyvää Pääisäistä!

Ihan hyvin tuntuu menneen tämäkin viikko. Vatsa on luumujen ansiosta toiminut paremmin ja vaatteet tuntuu paremmalta päällä. Olen edelleen syönyt mielestäni reilusti noita kasviksia ja proteiinia päivittäin, mutta toivottavasti en liikaa. Tänään pitkäperjantaina tein juhlapyhän kunniaksi karjalanpaistia, saan siitä vähän lihaa ja kaveriksi vaikka tomaattia ja raejuustoa.

Naamasta alkaa näkyä painon tippuminen. Kaksoisleuka on pienentynyt ja ystävä sanoi, että posket on kaventuneet. Huomaan itse ensimmäisenä painon tippumisen aina ylävatsasa. Pallean alta vatsaa katoaa ja vyötärö tulee esiin. Kiva tunne!

Eikä kyllästytä lainkaan CB-jutut edelleenkään kun ovat niin nameja. Tänä iltana taas minttu-suklaa, se oli se joka maistuu ihan Pätkis-patukalle :)

Hyvää pääsiäistä kaikille!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Mälsä tulos, mutta miinusta

Oi voi. Vähän jännitti mennä sinne valmentajalle tänään, sillä vaikka en ole mielestäni syönyt mitään luvatonta niin olo oli silti aamulla vähän jotenkin pönäkkä. Sanoinkin, että olen iloinen jos miinusta tulee. Onneksi tuli ja tulos oli -0,5kg. Yhteensä pudotus siis 3 vkoa / 6 kg. Ja päästiin lukemaan 114,6 kg.

Sitten selvisi syykin. Juteltiin hetki että miten muuten on sujunut ja totesin, että vatsa ei oikein toimi. Kelasin sitten taaksepäin ja muistin, etten tosiaan eilen tai tänä aamuna ollenkaan käynyt kakalla. Siinä kuulemma syy pieneen pudotukseen, muuten olisi voinut hyvin olla kilon tai ylikin. Sain vinkkejä vatsalle ja katsotaan miten lähtee siitä kulkemaan. Pääasia kuitenkin, että alapäin tultiin ja kokonaistulokseen oon tyytyväinen :)


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Huomenna punnitaan



Niin se viikko taas vierähti, tällä kertaa Cambridgen 1+ -tasolla. Ihan hyvin meni omasta mielestäni, mutta aamulla nähdään mitä se tarkoitti sitten painon suhteen.

Olen syönyt mm. kasvismunakasta, raejuustoa, pakastekasviksia taco-mausteella, kanasuikaleita, lohta, naudansuikaleita ja sipulia. Lisäsin aika monesti ruokiin noita valmiita taco- ja fajita-mausteita että sain ruoan tuntua. Ja tosi helppo kyllä ottaa töihinkin mukaan sulamaan joku pakastekasvispussukka, sitten lämmittää mikrossa mausteen kera ja heittää sekaan vaikka tonnikalaa ja raejuustoa. Miksen aina voisi syödä näin järkevästi? Nytkin naudansuikaleiden kanssa pilkoin ison tomaatin ja lisäsin raejuustoa, tosi hyvä annos mielestäni ihan muutenkin kuin dieettaavalle.

Toivon, että olisi ainakin 1-1,5 kg tippunut vielä tämänkin viikon aikana. Melko varmasti olen kaloreita ylittänyt noiden syömisten kanssa joinain päivinä, mutta olen myös jättänyt cb-aterioita silloin väliin. Tiedän ettei niin tulisi tehdä, mutta jos on syönyt riittävästi ja olo on jees, miksi ottaisin turhia kaloreita vielä lisäksi.

Huomenna pitääkin katsoa mitä ruoista täydennän seuraavaan viikkoon. Patukoita voisi ottaa ainakin ja pirtelöitä. Makeat pirtelöt on kivat aamupalana, ne puurot oli IHAN liian makeita.

Jonain päivänä voisi olla motivoivaa ja keväistä puuhaa käydä vähän vaatekaappia läpi. Sovittelisi mikä mahtuu ja mikä ei, keväiset jutut esiin ja tyhmät pois.

Laitan kevään ja kurvien kunniaksi ihanan kuvan, taiteilija Jen Oaksin pluskokoisia naisia kuvaavasta kalenterista :)

torstai 17. maaliskuuta 2016

Tuntemuksia

Tällä viikolla olen toteuttanut melko hyvin (mielestäni) tuota Cambridgen tasoa 1+

Siinä mielessä tämä on hurjan paljon vaikeampaa kuin puhdas ykköstaso, että nyt pitää itse tajuta säätää ruokien määrän ja varoa, ettei syö liikaa. Helpompaa tietysti siinä mielessä, että heikotusta ja nälkää ei enää ole.

Olen ottanut lounasspaghettiin mukaan tomaattia ja raejuustoa, lisäksi yksi pienehkö ruoka-annos esim. kanaa, sieniä ja kasviksia. Jostain syystä unohdan nyt ottaa tarpeeksi noita CB-ruokia, mikä ei ehkä ole huono juttu jos vahingossa syönkin oikeana ruokana liikaa kaloreita. Ymmärrän toki ohjelman kannalta, että niitä pussiruokia halutaa myydä joka tasolla :) Mutta nyt olen silti mennyt niin että 2 CB-ruokaa ja loput kasviksia ja proteiinia.

Kasviksille keksin sellaisen kikan, että ripottelen päälle taco-maustetta. Tulee enemmän ruoan fiilis ja raejuusto antaa lisää ruokaisuutta niihin. Jauhelihaa paistoin eilen vähän, valitsin siihen vähärasvaisen version, paljon mausteita sekaan ja kasviksia. Tällaista mössöä tulee helposti syötyä liikaa, joten yritin ottaa vähän ja juoda paljon vettä.

Aamupuuroon/-pirtelöön olen lisännyt leseitä. Tätä valmentajakin suositteli, sillä ykköstason kaksiviikkoisen päätteeksi oli suoli ihan löysällä ja oli ikävä olla töissä ja julkisilla paikoilla kun piti pelätä, että tulee plörö pöksyyn jos aivastaa tai yskii :D Nyt on sekin helpottanut kun kasviksista ja leseistä tulee kai sen verran kuituja.

Vähän tuntuu siltä, että tällä viikolla ei juuri paino putoa kun tuon tiukan aloituksen jälkeen kroppa varmaan vetää kaiken ravinnon itseensä. Mutta mikäli lisää ei tule, ole tyytyväinen ja jatkan kevyellä linjalla eteenpäin. Ajattelin joskus pitää vaikka kokonaan CB-ruoilla päivän, saisi vähän vaihtelua elimistölle.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

2 vkoa / -5,5kg

Jes! Kiva tulos. Nyt kävin siis Cambridge-valmentajani luona ja ykköstasolla kahdessa viikossa tippui tuo 5,5 kg. Nesteitä, höttöjä, suolen sisältöä mutta myös läskiä. Tästä jatketaan seuraavalle tasolle, eli lisätään kasviksia ja proteiinia: lihaa, kanaa, kalaa, munia, raejuustoa.

Kävin heti tuolta tullessani salaattibaarissa ja otin sieltä hieman lohta ja munan, kaveriksi salaattia, kurkkua ja loraus oliiviöljyä. Nyt on täysi olo! Iltapäivästä yksi CB-pirtelö ja illalla pussiruoka. Tätä tasoa mennään nyt viikko ja kuulostellaan, miten siitä sitten jatketaan.

Hyvä mieli :)