sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Krapulapäivä

Noniin, tällainen päivä sitten. Eilen töiden jälkeen menimme ystäväni pihalle istumaan iltaa ja vaikka alkupäivä ja oikeastaan loppukin meni syömisten osalta aika hyvin, tuli kyllä otettua juomaa senkin edestä. Maisteltiin muutamaa valkoviiniä ja kyllä sit taisi upota ihan lasitolkulla, onneksi vettä välissä. Olin töihin ottanut mukaan tonnikalaa, raejuustoa ja pähkinöitä, ja myöhemmin saatiin pihassa salaattia ja vuohenjuusto-kalkkunapiirakkaa. Söin myös muutaman pienen sämpylän VOILLA, olivat ihania. Nam.

Ilta jatkui sitten kaupungilla, karaoken (en osaa laulaa, apua) ja muutaman (varmaan viisi) juoman merkeissä. Jossain vaiheessa käväisin myös paikallisessa yökerhossa vilkaisemassa tunnelmaa ja koska siellä oli hirmu hiljaista, otin tanssilattian kyllä vahvasti haltuuni ja tanssin hiki päässä. Kirjaimellisesti. Eli lasketaanko tällainen päivän liikuntasuoritukseksi? Ehkä yhdessä sen kiemurtelevan kotimatkapyöräilyn kanssa edes? :)

Tänään on sitten päivä mennyt heikommalla moodilla. Aamulla oli huono olokin, oksensin kerran ja sitten kampeuduin töihin muutamaksi tunniksi. Siellä olo alkoi pikkuhiljaa korjaantua ja työt sujui ihan hyvin. Mies toi jäätelön tullessaan käymään ja se olikin melkein ensimmäinen päivän syöminen. Aamulla olin tehnyt munakkaan kevätsipulilla ja fetalla, mutta en saanut sitä syötyä kuin parin pienen palan verran. Jäätelö oli muuten kesän ensimmäinen. Oli hyvä! Töiden jälkeen mentiin torikahvilaan ja päädyin ottamaan appelsiinimehua ja kinkku-salami-paninin. Se teki hyvää, ah... Suolaa ja lihaa. Sitten raahustettiin kaupan kautta kotiin ja lupasin meille tänään krapulan kunniaksi erikoisruokaa. Se oli pastaa kanasuikaleilla ja seassa purkillinen sitä vihreää Bonjour-jutskaa. En lisännyt suolaa, joten vähän mautonta se oli, mutta kostea ja hiilarinen ainakin. Pastan kanssa nautittiin puoliksi sämpyläkin ja lasi kylmää maitoa. Ehkä tämä nyt ei huonoin mahdollinen krapulapäiväkään ollut sentään. Pizzat ja sipsit ja kebabit ei kuuluneet ohjelmistoon onneksi. Hyvä minä.

Huomiseksi on molemmille valmiina evässalaatti ja kaapissa raejuustoa, tomaatteja ja rahkaa. Äkkiä kurssi takaisin oikealle suunnalle. Hyvää tässä oli taas se henkinen puoli. Oli tosi kiva päivä ja hauskaa ystävien kanssa. Tänään muuten ensimmäisen kerran yksi ystäväni kysyi että olenko laihtunut. Sanoi että kasvoista huomaa. Hyvä mieli tuli siitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti