tiistai 3. kesäkuuta 2014

Miinusta ja migreeniä

Tai tokkopa migreeniä oikeastaan, vaan tähän pahaan oloon liittyvää viiltävää silmä-/niskakipua, joka ei kuitenkaan ihan yllä migreenin sfääreihin. Paha olo on jatkunut edelleen ja osa yöstä meni kippurassa kun selkään kipuilee tuonne munuaisten kohdalle ja tuntuu kuin mahassa kiertäisi, vaikka mitään ruikulia ei enää ole ollut. Mutta tiedätte varmaan sen tunteen kun vatsa on kuralla ja selkään ja kylkiin tulee se kamala pakottava ja kipeä tunne ennen kuin on jo kiire vessan... Olo on sellainen melkein koko ajan, etenkin tuolla selässä, mutta mitään ripulia tai oksentelua ei enää ole ollut. Nyt sitten tuli kaveriksi eilen tämä päänsärkykin ja tuntuu etten jaksaisi millään enää tätä oloa. Pystyn kuitenkin toimimaan aika normaalisti ja töihinkin olen päässyt, mutta välillä voimat katoaa, posket menee tulikuumaksi tai sitten vaan iskee tajuton väsymys. Olin ilmoittautunut eräälle kurssillekin liittyen työjuttuihin ja tänään siellä istuin muutaman tunnin kärsimässä. Kurssi oli kyllä ihan hyvä ja saatiin lounastakin, pieni syöminen hetkellisesti helpotti oloa kun varovasti otin, mutta nyt taas menee pahemmaksi. Mikähän kumma tämä on? Ei pitäisi sitä tässä pohtia vaan mennä lekuriin, mutta olo ei tunnu ihan niin kurjalta että olisi pakko mennä... Nyt haluan vaan pään hetkeksi vaakatasoon ja unohtaa kaiken. Raha-asiatkin painaa rajusti niskassa, firman jutut ahdistaa. 

Noh, jos jotain positiivista niin oma vaaka näytti tänään 109 kg, mutta en jaksa iloita. Kun tämä kipeyspaasto on ohi niin varmaan nousee siitä vähän. En ole päässyt moneen päivään kuntosalille tai edes normaalille lenkille. Viikonlopun rauhalliset köpöttelyt on viimeisin liikuntasuoritus... Lepoviikko siis. PLÄÄÄH. Anteeksi vaan nämä valivalivalitukset, mutta muuta ei nyt oikein ole tarjolla. 

4 kommenttia:

  1. Eihän sinulla mitään virtsavaivoja ole? Kuumetta? Tai gynen juttuja/vaivoja. Onko säännölliset kuukautiset? Tällaisia kysymyksiä tulee itselle ekana mieleen. Pikaista paranemista!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Ei ole onneksi virtsavaivoja, niitä aloin itsekin ekana kyttäillä noiden munuaisten takia. Olen kerran kärsinyt todella pahan munuaisaltaiden tulehduksen ja tulin hirmu herkäksi jos yhtään tuolla tuntuu. Nyt tämä olo on muuttunut lähinnä jatkuvaksi päänsäryksi ja ahdistukseksi. Mutta hengissä ollaan!

    VastaaPoista
  3. Kannattaisiko varata aika lääkärille? Saisit varmuuden, eikä tarvitsisi arvuutella. Jaksamista :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Se olisikin järkevintä, mutta nyt ei ole kertakaikkiaan ollut aikaa. Eilen aamulla lähteminen oli niin vaikeaa ja sitten työpäivä päälle, sitten kyllä olo olikin jo hieman parempi. Nyt aamulla taas heräsin migreeniin, mutta muut oireet on onneksi helpottaneet. Ehkäpä joku mahapöpö muuttui vaan muutaman päivän migreeniksi. Uutta lääkettä naamaan ja töihin, nyt pitää vielä ehtiä hoitaa kotihommat ennen lauantaina alkavaa lomareissua. Kyllä tää tästä :/

    VastaaPoista