maanantai 17. marraskuuta 2014

Uusi lähtö!

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Annoitte paljon tsemppiä ja ajateltavaa!

Nyt on tilanne se, että olemme lähtötilanteessa. Eilen uskaltauduin vaa'alle ja paino oli 113,6 kg. Ihan siinä samassa, missä kesälläkin. Nyt varmasti on pientä turvotusta menkoista ja viimeaikaisesta herkuttelusta, ja tunnetusti ennenkin painoni on heitellyt kilon-pari helpostikin muutaman päivän aikana. Se on nyt kuitenkin fakta. Sillä tiedolla lähden tähän uuteen viikkoon ja uudella innolla.

Olen päättänyt, etten liikaa rasita itseäni niillä liikunta- ja aikatauluvaatimuksilla, mutta yritän silti keskittyä syömisen rytmiin ja jätän pois turhat kahviherkut. En oleta tällä tulevan nyt mitään suurta muutosta mihinkään, mutta yritän tasapainottaa hetkeksi kaikkea ja saada sen herkuttelun kierteen poikki. Järkkään töihin mukaan fiksumpia eväitä ja suunnittelen vähän paremmin.

Näillä aatoksilla. Kahdet pikkujoulutkin on nyt takana ja uusia ei luvassa, joten tästä jouluun voi ottaa aika normaalisti ja jopa vähän tiukemmin. Tuolla kommenteissa Johanna oli oikeassa siinä, että kun löllöilyä ja syömistä on harrastanut liian pitkään, tulee vastaan se tukala olo ja sille tulee stoppi. Närästää, vaatteet puristaa, olo on tukala ja löllö.

Mitään en lupaa itselleni, mutta parhaani yritän.

LISÄYS KLO 8.30: JES! Teidän tukenne ja äskeisen pohdinnan ansiosta sain vihdoin aikaiseksi lähteä aamulenkille. Ei se pitkä ollut, mutta sattui sopivasti juuri tuohon päivän valostumiseen ja oli hieno hetki metsässä. Koiran kanssa on nyt löllöilykauden aikana lähinnä käyty aamupissalla pihassa ja heitelty palloa. Nyt meni puoli tuntia metsässä ja pari juoksuaskeltakin otettiin! Sit tulin suoraan suihkuun ja kertomaan teille :D Tästä on nyt kiva fiilis lähteä töihin.

1 kommentti:

  1. Hyvä homma! Hienoa kuulla, että se sisu on sieltä löytynyt! ;) Tsemppiä!

    VastaaPoista