tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ruokia

Syömisten kanssa on ollut muutamia selkeitä ongelmia: ruoan määrät ja suola. Makeita herkkuja en kaipaa, enkä juuri syö karkkia, jäätelöä, leivonnaisia tai juo limsoja tai mehuja. Sen sijaan juustot, pizzat, voileivät, hampurilaiset, makkarakastikkeet, nakit, kinkut ja muut suolaiset herkut on maistuneet! Ja kyllähän juustot ja voileivät ja makkaratkin voisivat olla ihan ok silloin tällöin, mutta välillä on tuntunut ettei juuri terveellisiä tai kasvispitoisia osia ruoassa ole lainkaan. Mutta muutosta on jo tapahtunut! Lisäksi pitää paikkansa sanonta, että lihavat tietävät ravinnosta ja laihduttamisesta eniten, niin mielestäni myös minä. Tiedän täysin hyvin, että jos kaupasta osaa kalaa, kanaa, kasviksia, pähkinöitä, avokadoa, rahkaa, ananasta, täysjyvätuotteita ja hyviä öljyjä, ei voi mennä pahasti pieleen. Eri asia on sitten se että ostaako... Nyt ollaan tsempattu miehen kanssa molemmat (vaikka hän onkin pitkä ja hoikka, mutta sopiihan sitä silti syödä terveellisesti). Nyt on ollut lautasella viime viikkoina ja erityisesti viime päivinä tällaisia:

Kaupan salaattibaarista evässalaatti, ei kastikkeita.
Rahkaa, jossa mustikoita, cashew-pähkinöitä, steviamakeutus
Savulohta, kaverina parsakaalia, kevätsipulia ja raejuustoa
Kanasuikaleita, lisukkeena uunikasviksia, sieniä ja turaus dippikastiketta (kevyt kermaviili)
Keitetty kananmuna, ripaus maustetta tai suolaa.
Proteiinipatukoita olen joskus hätätilanteessa syönyt puolikkaan tai kokonaisen

Toivottavasti linja pitää! Olo on tuntunut hyvältä ja pitää muistaa vanha ohje, että nälän ei saa antaa kasvaa liian suureksi. Silloin iskee mieliteot ja nopean helpotuksen kaipuu. Ennen suurta nälkää se puolikas patukka, raejuustoa tai vaikka banaani. Lisäksi reilusti vettä! Sillä pärjää taas hetken. Ei kannata myöskään nälässä mennä kauppaan kuten tiedetään...

4 kommenttia:

  1. Heippahei! Säntäsin heti vastavierailulle ja lisään sut ilmanmuuta seurantaan :) Hyvältä näyttää ruokalista viime päiviltä! Muistahan myös, että mikäli syöt paljon ns. puhdasta ruokaa, niin sitä suolaa täytyy muistaa lisätä. Mulla ainakin suolan puutos aiheuttaa nopeesti päänsärkyä.
    Tsemppiä kovasti muutokseen! Onnistut varmasti kun niin olet päättänyt!

    VastaaPoista
  2. Hellurei ja kiitos käynnistä! Tuo onkin aiheellinen vinkki. Jostain muistelen myös lukeneeni, että kun paljon juo vettä niin elimistön suolat "huuhtoutuvat" tehokkaammin pois ja sitä pitää muistaa sitten lisätä. Joskus luin tarinan naisesta, joka söi terveellisesti vuosikaudet, mutta silti voi jotenkin huonosti. Lopulta selvisi tuo suolan puute ja nainen patistettiin ostamaan tönkkösuolattuja muikkuja :) Sillä korjaantui. Että aikamoista tasapainoilua tämä elämä lopulta on syömisten kanssa. Nyt ei varmaan tee pahaa jättää sitä suolaa ensin reilummin pois jotta suu tottuu suolattomampiin makuihin, tilalle vaikka sitten muita mausteita ja yrttejä.

    VastaaPoista
  3. En tiedä miksei kommenttini tule perille, sillä olen jo kaksi kertaa kommentoinut tähän tekstiin.. Mutta jokatapauksessa liityin lukijaksesi kun blogisi vaikuttaa niin raikkaalta! Ja tuo on niin totta myös että useimmiten ylipainoisilla on enemmän tietoa oikeista ruoista kuin normaalipainoisilla, mutta toteutus on eri juttu! ;)

    VastaaPoista
  4. Moikka Sanna! Ja tervetuloa. Johtuisiko että vaihdoin vastikään noita kommentoinnin asetuksia, ehkä se vaikutti kommenttiesi katoamiseen. Hyvä että nyt onnistui :) Olen käynyt vastavuoroisesti sun blogissa, mahtava muutos! Huippua muuten kun ihmiset kommentoi, antaa ihan eri fiiliksen tähän bloggaamiseen.

    VastaaPoista