Maanantaiaamuna oli siis ensimmäinen tapaaminen PT:n kanssa. Ihan pikkaisen kieltämättä jännitti, mutta en tiedä tarkalleen mikä. Ehkä kuntotesti ja sen mahdollinen vaikeus, huonojen mittaustulosten kuuleminen ja uuden ihmisen tapaaminen, myös se että kerrot vieraalle ihmisille paino-ongelmistasi ja elämästäsi. Onneksi kaikki sujui ihan hyvin. Lihaskuntotestikään ei ollut kovin paha, mutta korkean verenpaineen takia rasitustesti kuntopyörällä jouduttiin jättämään väliin. Lihaskunto oli olettamaani paremmalla tasolla. Jee! Olin kaikkiin veikannut alinta tasoa, mutta osassa päästiin keskitasolle, yhdessä oltiin jo lähes hyvällä tasolla. Kehittämistä on kuitenkin kaikilla osa-alueilla. Jalat ja kädet olivat huonoimmat, selkä- ja vatsalihakset keskitasoa. Selän ongelmien takia niitäkin on syytä siltä treenata ja tasapuolisesti.
Lisäksi otettiin nuo mitat ja rasvaprosentit, juteltiin työajoista ja yleisesti elämänrytmistä, erilaisista minua kiinnostavista lajeista ja käytiin myös läpi mitä PT:n työ sisältää. Kerroin, että minulle tärkeää olisi juuri tuo seuranta, että tavataan säännöllisesti ja katsotaan painoa ja mittoja, seurataan edistymistä. Se motivoisi jos tuloksia tulee, tai herättää tekemään jotain toisin jos mitään ei tapahdu. Henkinen tukikin on tärkeää, mutta siihen päästään ehkä jos/kun paremmin tutustutaan. Tällä hetkellä se tuki tulee omien korvien välistä ja kotoa mieheltä.
Eräs asia jäi mieleen ja kerroin siitä miehellekin hieman kummissani. PT nimittäin ei pitänyt koiran kanssa lenkkeilyä varsinaisesti minkäänlaisena suorituksena. Kerroin, että meillä on pienehkö koira ja hän totesi, että sitä ei sitten oikein lasketa. Olin juuri koko edellisen viikon tsempannut ja joka aamu käynyt koiran kanssa noin puolen tunnin reippaalla lenkillä läheisessä metsässä, välillä jopa hölkäten (mitä ei ole tapahtunut vuosiin!) ja välillä kiiveten läheiselle mäelle hiki lentäen. Olisin ajatellut itse, että tämä on aiempaan liikkumattomuuteen jo huima edistys :) Noh, onhan se tietysti sellaista peruselämää mikä normaalipainoisille on itsestäänselvyys. Pitää opetella, ettei kukaan taputtele selkään ja kehu sen takia että kävelit rappuset etkä mennyt hissillä.
Nyt edetään sitten PT:n kanssa niin, että tulevan viikon tiistaina tehdään paperit asiasta ja käydään yhdessä kuntosalilla. Siihen mennessä kai itsekin voisin miettiä, millaista liikunnan viikkorytmiä ja mihin aikoihin pystyn totetuttamaan. Ja odotan jo innolla sitä seuraavaa mittaustapaamista, jos vaikka jotain edistystä olisi jo siinä vaiheessa näkyvissä!
(Lisättäköön tähän vielä, että tokihan me muutenkin koiran kanssa ulkoillaan. Kuulostaa aika vähäiseltä tuo aamukävely noin kerrottuna! Koira on nuori vielä ja pentuaikana käppäiltiin pikkuhiljaa pidempiä matkoja, iso osa meni haisteluun ja ihmettelyyn. Nykyisin käydään suunnilleen kerran viikossa koirapuistossa tai jossakin metsä-/mökkiretkellä ja päivittäin tulee ulkoilua keskimäärin 3 kertaa. Nyt nämä aamureippailut on otettu vähän energisemmällä otteella ja niin, että minullakin nousee hikeä joka kerta. Tänään mentiin noista em. kommenteista viisastuneena tasavauhtia eikä jääty jokaista kukkaa ja kiveä haistelemaan)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti