maanantai 5. toukokuuta 2014

Himoja

Eilinen ilta oli kummallinen. Ekan kerran pitkään aikaan oli illalla ihan loputtomalta tuntuva nälkä tai ehkäpä jokin himo ennemmin. En tiedä johtuiko liian vähäisestä syömisestä vai sulkapalloilusta vai jostain muusta, mutta illalla Missikisoja ja Suurinta pudottajaa katsellessa oli kova naposteluvimma. Ei onneksi ollut mitään naposteltavaa ja iltapalaksi söin keitetyn kananmunan ja nappailin tommi-tomaatteja. Silti nälkä vaivasi vielä sängyssäkin kunnes uni tuli. Voitin siis tällä kertaa terveellisellä iltapalalla ja henkisellä voimalla (heh), mutta mitähän olisi käynyt jos kaapissa olisi ollut sipsejä tai naksuja tai nakkeja? Parempi siis olla ostamatta yhtään mitään sellaista ja keskittyä vaihtoehtoihin. Tunne oli kuitenkin ikävä ja mieliteot ovat niin hyvin pysyneet poissa tasaisen syömisen ansiosta että vähän jopa harmitti kun tuollainen heikkous sieltä kurkkii kuitenkin. Olen kyllä onneksi huomannut että television pizzamainokset, magnum-jäätelöt tai ruokaohjelmat eivät hetkauta, toisin kuin aiemmilla kitudieeteillä. Jotain menee siis oikein! Välillä kyllä pitää katsoa ihan kellon kanssa että kun on kulunut 2-3 tuntia edellisestä syömisestä niin pitää alkaa jo suunnitella jotain suuhunpantavaa.

Sulkapallo oli muuten tosi kivaa pitkästä aikaa. Rankkaa kyllä, mutta kuvittelin että kunto olisi ehkä hieman kasvanut tässä viime aikoina, sillä jaksoin 50 minuuttia ilman suurempia uupumisia. Hiki kyllä lensi ja lopussa alkoi lyönnit haparoida, mutta muuten meni tasaista laatua koko aika :) Jes! Pian uudestaan. Katsoin jostakin laskurista, että minun ikäinen ja kokoinen ihminen kuluttaa kohtalaisella teholla pelatessa sulkapallossa noin 350 kaloria 50 minuutissa. Aika hyvä minusta.




2 kommenttia:

  1. tsemppiä - itse taistelen mahan kanssa - se on ISO! Ja kyllä me onnistumme - ihan varmasti.
    Itse olen ns. juttaillut tässä kuukauden ja menin tänään mukaan superdieettiin..itse asiassa aloitan sen sitten huomenna ihan kirjaimen mukaan treeneineen sun muineen - tänään menee vielä ohjeita ihmetellessä ja vanhan juttailun merkeissä.. Oma blogini on http://lauhatellervo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynnistä! Minäpäs poikkean kurkkaamassa vastavuoroisesti sinun blogia. Tsemppiä meile! :)

    VastaaPoista