Reseptit

Itselle muistiin ja muillekin avuksi hyväksi havaittuja ruokia ja ostoksia.

Kanasuikaleet ja pinaattimuhennos:

Paista kanasuikaleet pannulla pienessä määrässä rasvaa, lisää haluamasi mausteet. Laita toiselle levylle kattilaan öljyä, lisää sipulisilppua (1 sipuli) ja mausteita. Lisää sekaan tuoretta pinaattia iso määrä (ostin valmiin pussin). Lisää myös halkaistuja minitomaatteja ja loraus vettä. Anna muhia kunnes pinaatit ovat kutistuneet kasaan ja nesteet kadonneet. Lisää loraus kevyttä kermaa (2-3 rkl) jas sekoita. Lisää kanasuikaleet sekaan tai asettele lautaselle erikseen. Kylkeen vielä raejuustoa. Nam!

Mustikka-mössö:

Puoli pussia pakastemustikoita, purkki rahkaa, stevia-makeutusjauhetta (tai hunajaa maun mukaan), kuidukas-lesettä 2 rkl, loraus maitoa jos tarpeen. Sekoita kaikki tasaiseksi mössöksi ja kaada annoskuppeihin. Ripottele päälle muutama cashew-pähkinä. Tästä tulee meillä 2 annosta, hyvä aamu- tai iltapala!

Uunivihannekset:

Löydettiin kasvisosastolta pussillinen valmiita tuoreita kasvissuikaleita. Siinä oli porkkanaa, lanttua, punasipulia ja ehkäpä jotain palsternakkaa. Laiskan pilkkojan pelastus ja annos oli tosi sopiva kahdelle! Laitoin laakeaan uunivuokaan vähän öljyä pohjalle ja sekoitin vihanneksiin capsi-nimistä perunamaustetta. Pilkoin sekaan vielä muutamia isoja herkkusieniä ja koko homma uuniin 225 astetta reilu puoli tuntia. Tähän voisi sopia myös loraus hunajaa makeuttamaan suikaleita. Olivat hyvä ja sopisi vaikka kanan tai lohen kanssa! Hyvä peruslisäke.

Pari helppoa salaattia:

Pilko lohkoiksi tai kuutikoiksi iso pihvitomaatti tai tavallinen / tai kaksi pientä. Silppua sekaan kevätsipulia pieninä paloina (itse käytän saksia, suih suih) ja sekoita mukaan puoli purkkia raejuustoa ja vajaa kourallinen cashew-pähkinöitä. Nauti esim. savulohen tai kanasuikaleiden kanssa.

Parsakaalin kukintoja (noin puolikas parsakaali), GoGreen-papuja huuhdeltuna, raejuustoa, haluamiasi pähkinöitä ja tonnikalaa/lohta/kanasuikaleita. Mukaan voi heittää pikkutomaatteja antamaan väriä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti