keskiviikko 21. toukokuuta 2014

BodyAttack-tunti

Huh! Olen reissuhommissa, joten majoitun hotellissa tämän yön. Hotellin lähellä on liikuntakeskus ja katselin jo aiemmin viikolla niiden tarjontaa. Suurin osa tunneista oli 30-minuuttisia, joten koska halusin samalla tietysti saada myös aikaa kulumaan, jätin ne laskuista pois. BodyPump olisi ollut tuttu ja ehkä hyväkin valinta, mutta se oli aika myöhään. Olisin kuljeskellut kaupungissa monta tuntia, varmaankin tuhlaten rahaa turhuuksiin. Valitsin siis aiemmin olleen, tunnin mittaisen BodyAttack-tunnin.

Lueskelin kauhulla kokemuksia netistä, mutta monessa myös sanottiin että tunti on vähän tylsä, perus-aerobic ja vaikeuden voi valita tasonsa mukaan tekemällä helpompia liikkeitä. Noh. Täytyy sanoa, että ei se ainakaan kovin heikkokuntoisille sovi, sillä lähes koko tunti hölkättiin tai juostiin tai nosteltiin polvia, tai sitten vaihtoehtoisesti punnerrettin, lankutettiin tai tehtiin vatsalihaksia. Osan kovista hypyistä ja juoksuista tein helpommalla liikevaihtoehdolla ja jaksoin koko tunnin. JES! Jotkin liikkeistä (kuten punnerrusasennosta hyppy kyykkyyn) olivat vaikeita ja ne jätin väliin, koetin sillä välin lankuttaa ja punnertaa naisten tyylillä :) Olin ehkä vähän avuton siellä jumppakärpästen seassa, mutta ohjaajakin kehui että ekakertalaiseksi jaksoin hienosti koko tunnin! Ja jestas miten oli hiki.

Ei siis ollenkaan huonot fiilikset jääneet tuosta vaikka monet netistä löytämäni kommentit lyttäsivät tunnin täysin. Jäi ainakin sellainen tunne, että jos tuolla jaksaa tunnin melkein hölkätä paikallaan ja heilutella paikkoja, niin ehkäpä kevyt hölkkä onnistuisi myös pururadalla. En oikein ole uskaltautunut juoksemaan kun se tuntuu niin isolta asialta. Pieniä hölkkäpätkiä vain, mutta eiköhän tässä ole hiukan kunto noussutkin jo ekoista kokeiluista.... Jännää!

Nyt hotellin ravintolaa etsimään jotain salaattia tai.... ai niin, se PT käski lisätä hiilareita. Taidankin ottaa jotain ihanaa!

2 kommenttia:

  1. Mäkin kävin kerran Attack tunnila ja vau mikä hiki irtosi!!!
    Pakko mennä uudestaan!

    VastaaPoista