maanantai 31. elokuuta 2015

Moro taas!

Pitkästä aikaa! Sain kivan haasteen tuolta toisesta blogista, käykääpä kurkkaamassa sekin:
http://voihanvuodatus.blogspot.fi/

Sain siis hyvän syys kirjoitella pitkästä aikaa kesän jälkeen, vaikka painossa ei olekaan mitään kertomista. Onneksi kohta alkaa taas tanssitunnit ja ,muut harrasteet, ehkä sitä osaisi taas reipastua.

Mutta tässä nämä haastekyssärit:

1. Mikä sai sinut lähtemään elämänmuutosprojektiin? Oliko se yksittäinen hetki, jonkun tuntemattoman heitto, lempivaatteen "kutistuminen", vai jotain muuta?
- Huono olo. Kertakaikkiaan vuosia ja vuosia kestänyt lölläys, turvotus, hankala olo vaatteissa, närästys ja verenpaine. Tässä iässä (nyt jo 33!) alkoi myös huolestuttaa ennenaikainen kuolema. En haluaisi olla itse syypää liian nopeaan lähtöön kun rakastan tätä elämää niin paljon. 
2. Mikä on seuraava tavoitteesi urheilullisessa mielessä? 
- Haluaisin jaksaa juosta. Vaikka edes kilometrin tai kaksi yhtämittaisesti, ilman kuoleman tuntemuksia tai veren makua suussa. 
3. Mikä on omasta mielestäsi paras ulkoinen piirteesi?
- Isot tissit, vyötärö vielä vähän näkyy. Silmät olisi isot jos naama niiden ympärillä olisi pienempi :D 
4. Mikä on erikoisin urheilulaji, jota olet koskaan kokeillut?
- Varmaankin nyrkkeily. Erikoinen siinä mielessä, että ei ollut yhtään omaa tyyliä enkä kyllä oikein siitä tykännytkään. 
5. Mikä on itsellesi paras tapa pitää motivaatiota yllä?
- Lehdet, blogit, onnistumistarinat, oma hyvä olo ja painon tippuminen motivoivat. Nyt niitä vaan ei ole hetkeen näkynyt... 
6. Kumpi on sinulle vaikeampaa, säännöllinen urheilu vai fiksusti syöminen?
- Molemmat. 
7. Onko sinulla jokin lopullinen tavoite, mihin tähtäät? Millä meinaat itsesi palkita, kun sinne pääset?
- Normaalipainon yläraja tai vähän päälle. Käytännössä 80 kg, sitä ennen tavoittelen pääsyä alle sadan. Se olisi jo huikeeta!
8. Mikä on oma salainen aseesi, millä meinaat onnistua sitten kun painonpudotus on ohi ja ylläpitovaihe alkaa?
- Säännöllinen syöminen, reilu veden juominen ja silloin tällöin kevennyspäivät.
9. Jos voisit elää päivän niin, ettei mikään kalori tarttuisi kroppaan, mitä söisit sen päivän aikana?
- Hampurilaisia, juustoja, viiniä, vanukkaita, pihviä ja lisää viiniä :) 
10. Koetko päivittäin houkutuksia (esim. työpaikan taukopaikan pullat ja keksit), vai oletko saanut karsittua kaikki houkutukset elämästäsi?
- Normaali perusruoka houkuttelee isoin määrin. Makeat ei niinkään.
11. Mitä urheilulajia suosittelisit meille muille ja miksi?
- Tanssiminen! Kaikenlaiset tanssilajit on ihania. Aika menee kuin siivillä, hyvät musat ja peppu heiluu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti