tiistai 15. heinäkuuta 2014

Olihan mulla ne lihaksetkin

Muistuttaa kroppa eilisen kuntoilun jäljiltä. Tein ainoastaan 45 minsan lenkki + ulkolaite -treenin, mutta tuolla helteessä sekin oli aika suoritus. Noin 300 kcal meni ja nyt lihaksia ihanasti kolottaa. Se tunne sai myös heti aamusta pysymään kaidalla tiellä ja tänään on mennyt mustikkarahkaa, vettä, lounaaksi joku dieetti-keittopussukka ja lisää vettä. Kevennyspäivä siis! Kohta keitän töissä kaffea ja tein jääkaappiin valmiiksi jonkun sellaisen suklaapirtelön, jossa tulee hetken odottelun tuloksena moussea.

Tunnustan teille nyt samalla myös, että toissapäivänä tsekkasin vaa'an lukeman ja se oli 112,6 kg. Eli melkein kilon vielä noussut siitä edellisestä tilannekatsauksesta. Vähän harmitti, mutta mitäpä sille. Ymmärrän kyllä että kesän herkuttelutkin tulee vatsan seudulle viiveellä ja torstaina lisäksi karkasi viininjuonti rukkasesta, tuloksena tietysti karseasti kaloreita, turvotusta ja närästystä sekä seuraavan päivän krapulapizza. Että semmosilla eväillä täällä! :) Mutta hitsi että oli kiva ilta.

Katsotaan nämä kevennyspäivät nyt, auttaisivatko pieneen alkuun jälleen ja to-aamulla on tapaaminen PT:n kanssa. Hui...

PS. Olipas hauskaa kun kävijälaskurissa oli lukema 11111. Kiitti hurjasti kaikille jotka tätä luette. Jättäkäähän kommenttiakin kun kerkiätte.

4 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen!
    Olineilen ite ekaa kertaa yli kuukauteen BodyBalance tunnilla ja hiki virtasi niin, että liukastua meinas :D
    Ja tänään jokainen lihas muistuttaa mua eilisestä! :O
    Oon silti niin tyytyväinen et menin :)

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen kommentti jotenkin mystisesti kato!?! Itselläkin mennyt syömiset lomalla vähän niin ja näin, liikunta onneksi kulkenut mukana! Kyllä me vielä näytetään että pystytään tähän! Meidän laihdutus, meidän tahti! -Laura-

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille! Niin pystytäänkin, ja sama miten monta vuotta siihen menee kunhan se toteutuu. Sitä paitsi, tänä aamuna vaaka näytti 111,8 kg joten -600g parissa päivässä. Ylimääräistä löllöä ja turvotusta se siis vaan on, nyt äkkiä takas oikeille urille :)

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä sulle! =) Myös helle ja varsinkin treenailu helteessä kerää helposti nestettä kroppaan, mikä näkyy vaa'alla sitten ilkeesti plussana. Mutta sitten, kun nesteet lähtevät liikkeelle, niin painokin putoaa nopeasti! Hauskaa kesää :)

    VastaaPoista